Aloitin peruskoulun 1. luokan 35 vuotta sitten. Joitakin sen aikaisia tuntemuksia muistan edelleen, vaikka osa on vuosikymmenten varrella unohtunut. Kouluunmeno jännitti minua - varmasti muillakin oppilailla oli samantyyppisiä tuntemuksia. Olin saanut herätyskellon lahjaksi ja lähdin ekasta koulusyksystä lähtien itsenäisesti kouluun. Muistelen, että olisin laittanut illalla kirjat reppuun valmiiksi ja seuraavan päivän vaatteet taisivat olla tuolin selkänojalla odottamassa.
Osasin jo lukea kouluun mennessäni - olin oppinut lukemaan 6-vuotiaana. Muistan, että minua turhautti, kun koulussa luettiin aluksi tavaamalla. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tavaaminen on ollut hyödyllistä tavutuksen oppimisen kannalta.
Maailma on muuttunut paljon siitä, kun menin 1. luokalle ja se on ihan luonnollista, että eri aikoina painotetaan opetuksessa eri asioita. Koko elämä on elinikäistä uuden oppimista. Aikoinaan koulussa painottuivat lukeminen, laskento, uskonto ja kaunokirjoitus. En tiedä osasiko silloin kukaan aavistaakaan, että digitaalisuus olisi tulevina vuosikymmeninä suuressa roolissa.
Todella samantapaiset koulunaloitusmuistot minullakin, sama juttu lukemisen ja tavaamisen kanssa :-) Tuntui niin hi-taal-ta lukea kirjain kerrallaan, aargh!
VastaaPoistaJotkut koulumuistot ovat jääneet hyvin mieleen. ;)
PoistaMun ope kyllä ymmärsi, kun se sanoi, että tietää, että se on hidasta ja hankalaa ja mun tekis mieli lukea suoraan, mutta silti piti tavata... Eka ja tokakin luokka oli helppoja, mutta kolmas... että vihasin matematiikkaa! Koko kouluajan. Luulin, etten tule toimeen numeroiden kanssa, mutta sittemmin huomasin tulevani varsin hyvin toimeen postinumeroiden ja lehmien korvanumeroiden kanssa. Niitä kun ei tarvi kertoa eikä ottaa niistä neliöjuuria eikä laittaa potenssiin.
VastaaPoistaMulla on samanlaisia kokemuksia matematiikasta - sen kanssa oli vaikeuksia peruskoulussa.
PoistaLukiossa opin vihdoin pitämään matematiikasta - mulla oli lyhyt matematiikka. :)