lauantai 22. lokakuuta 2016

Hrrr, kylmä keli

Kävin istuttamassa kanervat haudalle. Taisin olla viime hetkellä liikkeellä istuttamisen suhteen - keli on semmoinen, että kohta voi tulla räntääkin. Raaka ilma puistattaa - käsineet ja pitkät kalsarit ovat jo tarpeen. ;)

keskiviikko 10. elokuuta 2016

35 vuotta sitten

Aloitin peruskoulun 1. luokan 35 vuotta sitten. Joitakin sen aikaisia tuntemuksia muistan edelleen, vaikka osa on vuosikymmenten varrella unohtunut. Kouluunmeno jännitti minua - varmasti muillakin oppilailla oli samantyyppisiä tuntemuksia. Olin saanut herätyskellon lahjaksi ja lähdin ekasta koulusyksystä lähtien itsenäisesti kouluun. Muistelen, että olisin laittanut illalla kirjat reppuun valmiiksi ja seuraavan päivän vaatteet taisivat olla tuolin selkänojalla odottamassa.

Osasin jo lukea kouluun mennessäni - olin oppinut lukemaan 6-vuotiaana. Muistan, että minua turhautti, kun koulussa luettiin aluksi tavaamalla. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tavaaminen on ollut hyödyllistä  tavutuksen oppimisen kannalta.

Maailma on muuttunut paljon siitä, kun menin 1. luokalle ja se on ihan luonnollista, että eri aikoina painotetaan opetuksessa eri asioita. Koko elämä on elinikäistä uuden oppimista. Aikoinaan koulussa painottuivat lukeminen, laskento, uskonto ja kaunokirjoitus. En tiedä osasiko silloin kukaan aavistaakaan, että digitaalisuus olisi tulevina vuosikymmeninä suuressa roolissa.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Yksi vuoden parhaista päivistä

Nimittäin pyörälenkkiä ajatellen. Miesystävä ja mä olimme pitkällä pyörälenkillä juhannuspäivänä. Keli oli lämmin ja sateeton, eikä liikkeellä ollut isoja ajoneuvoja.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Kolahdus yössä

Mä poukkasin viime yönä säikähtäneenä sängyssä istumaan, kun jostakin kuului "kova" kolahdus. Kerrostalossa on yöllä hipihiljaista niin ääni kuin ääni saa melkoiset mittasuhteet. Lopulta kolahduksen lähteeksi paljastui se, että lehdenjakaja oli pudottanut paikallislehden mainoksen postiluukusta. Yöunet meni joksikin aikaa perseelleen. Pitäisiköhän mun laittaa oveen kyltti, "ei mainoksia yöaikaan, kiitos". :D


tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ihanaa!

Tein pitkän kävelylenkin kauppareissun yhteydessä. Tämänpäiväinen aurinkoinen keli yhdessä liikunnan kanssa sai minut hymyilemään kilpaa auringon kanssa. Mielihyvä valtaa mielen, kun kroppa saa liikuntaa. Mä liikun kelillä kuin kelillä. Muun muassa mummoni oli innokas liikkumaan ja toivon, että seuraisin mummon "jalanjälkiä" liikunta osana elämää koko elämän ajan. ;) Saas nähdä. ;)

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Kevätsiivous

Taas iski asunnon varastohuoneen siivousinnostus. Alunperin huone on kai tarkoitettu vaatehuoneeksi, mutta mulla siellä on kaikkea muuta tavaraa. Muun muassa lähes kaikki kirjani ovat varastohuoneessa.

Mulle siivousinnostus iskee yleensä kevään korvalla  - joskus tosin muinakin vuodenaikoina. ;) Kaapeissa ja häkkikomerossa on tavaroita, joiden olemassaolo tulee itsellenikin yllätyksenä. Osasta tavaroita ei ole vuosiin näköhavaintoa, vaikka kyllä ne siellä tallessa ovat. Tavaroita, joiden olemassaoloa en edes muista, en osaa säännöllisesti "kaivatakaan".

Välillä heitän jotakin pois. Jos elän vanhaksi niin saas nähdä minkä verran tavaraa olen siinä vaiheessa säilyttänyt ja mistä esineistä olen raaskinut luopua.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Iltalukeminen

Mä olen vuosien tauon jälkeen ottanut uudelleen tavakseni iltalukemisen. Paperinen, paikallaan pysyvä luettava on itselleni parempi kuin kännykän, tietokonenäytön tai television katselu  juuri ennen nukkumaan menoa. Lukeminen saa aikaan levollisen olon ja yleensä sitä suorastaan humahtaa uneen lukemisen jälkeen. Mä luen yleensä olohuoneen sohvalla, sillä makuuhuoneeni valaistus ei oikein riitä lukemiseen, enkä voi ostaa johdollista lukulamppua, sillä Kollo kävisi pureksimassa johtoa. ;) Mä harvoin luen puolta tuntia pidempään, sillä viimeistään siinä ajassa mua alkaa illalla nukuttamaan, ja on laskettava kirja tai lehti pois käsistä ja siirryttävä nukkumaan. Mun on syytä pestä hampaat ennen lukuhetkeä etten väsähdä niin, että hammaspesu jäisi välistä. ;)

Lapsena/nuorena luin miltei aina jotakin ennen nukkumaanmenoa. :)