perjantai 15. elokuuta 2014

Vihdoinkin unia

Mä en muista koko kesänä täällä uudessa asunnossa nähneeni unia, mutta viime öinä unifilmit ovat alkaneet taas pyörimään. ;) Ihanaa! <3

Viime yön unessa odottelin Tampereella bussia, jota ei ilmaantunutkaan.  Lopulta päädyin bussiin, joka ei sitten kulkenutkaan ja matkustajat poistettiin bussista. Muistelen nähneeni tämän unen aiemminkin. :D

Tänä aamuna asunnon lämpötila oli 24 - alkaa olemaan sopiva lämpötila! :) Olen edelleen tuulettanut asuntoa yötäpäivää - parvekkeen kautta.

8 kommenttia:

  1. Näin viime yönä niin ihanaa unta, että on pakko kertoa se: Me asuttiin leikkimökissä ja kakkanaapurit asui siinä toisella puolella mökkiä. Meidän perhe lähti Imatran mummoa katsomaan ja lähteissäni laitoin leikkimökin oven ulkoa päin kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unessa heijastaa joskus toiveita. ;)

      Toivottavasti naapurinne siirtyisivät piakkoin sisätiloihin pois pihalta, kelien viiletessä syksyisiksi.

      Poista
  2. Ihan selvästi sun alitajunta viestittää, että nyt oot KOTONA, eikä sun tartte enää lähteä siitä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tärkeää, että tuntee kotiutuneensa ja tietää olevansa kotona. :) Silloin pääsee unien päästäkin kiinni. ;)

      Aluksi jäin kuuntelemaan kissan aiheuttamaa kolistelua ja nousin katsomaan, mitä Kollo puuhaa, mutta viime aikoina en ole enää ollut niin tarkkana kissan tuottamista kolinoista. Toisaalta kissakaan ei ole tainnut enää meluta niin paljon kuin alussa täällä öisin teki.;) Sekin on kotiutunut. :)

      Poista
  3. Joskus unet on kyllä niin kummallisia, ainakin itselläni. :) Mä oon kans tuulettanut kämppää, että saataisiin vähän edes viileämpää, paljon mukavampi se on nukkuakin, kun ei tule hiki.
    Mukavaa viikonloppua sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä samat unet toistuvat tai niissä on vain vähän muunnoksia. ;)
      Entiset asuinpaikat "seikkailevat" unissa - vielä ei nykyinen asunto ole ilmaantunut uneen. ;)

      Ainakin itselleni viileämpi ilma tuo paremman unenlaadun. :)

      Hyvää viikonloppua! :)

      Poista
  4. Heh, ihanaa että joku muukin iloitsee ilmaisista yöllisistä filmeistä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos öisessä filmissä on hyvä juoni niin oikein harmittaa, jos herää kesken juonen. ;)

      Poista