keskiviikko 14. elokuuta 2013

Bongasin haasteen

Katarimarian blogista löysin kivan haasteen, johon tartuin. :)
Haasteessa mennään takaisin viiteen satunnaisesti valittuun ajankohtaan ja muistellaan:
Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
Mitä olet ajatellut?
Millainen on ollut elämäsi?
Miltä olet näyttänyt?
Ajankohdat ovat elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009, 17.7.2010

Olin vuonna 1999 opiskelija ja opintokirja kertoo, että olen saanut suoritettua ison tentin elokuussa 1999.
Asuin maalla ja kuljin junalla opintojen pariin - en asunut opiskelukaupungissa. Opinnot olivat tuolloin iso osa elämääni ja tunsin niistä stressiäkin.
Minulla oli ihan lyhyet hiukset. :)

Huhtikuussa 2003. Huhtikuulta 2003 on vain yksi päiväkirjamerkintä. Tein noihin aikoihin kahta osa-aikatyötä ja opiskelin. Asuin maalla. Työt ja gradun suunnittelu olivat ajankohtaisia.:)
Kävin katsomassa elokuvan Kreikkalainen naimakauppa. ;)
Hiukset olivat edelleen lyhyet. :)

Maaliskuu 2009. Olen ollut työssä silloin - piti varmistaa työtodistuksesta, kun en muista töiden ajankohtia. ;) Kollon blogi puolestaan kertoo, että isäni pihavarastosta loukutettiin jalkansa loukannut kissa ja toimitettiin eläinsuojeluyhdistykseen. Asuin samassa kerrostaloasunnossa, jossa edelleen asun. ;)

18.9.2009 En ole ollut töissä.
Kollon blogi osaa kertoa 18. päivästä, että kissa oli kaatanut kahvimukini matolle ja vessaharjatelineen kumoon - sotkua tuli. :D

17.7.2010 En ole ollut töissä.
Tuo heinäkuu on ollut Kollon blogin mukaan hyvin lämmin. :)
En saanut kunnolla nukuttua 17.-18.7. välisenä yönä, kun ajoneuvot pärisivät kesäyössä ja terass(e)ilta palaavat pitivät ääntä kadulla. :D
Hiukseni ovat pidentyneet opiskeluvuosista. :)

Mulla on jossakin kalenterit tallessa (teinivuosista lähtien), mutta en muista missä ;) - toivottavasti kalenterit jossakin vaiheessa taas löytyvät. :)

Haaste oli mukava! :)

6 kommenttia:

  1. Hauska haaste, mutta en tällä kertaa nappaa mukaan kun tavallisetkin kirjoitukset ja päivitykset laahaa jälkijunassa. :)

    VastaaPoista
  2. Sain tämän saman haasteen ja koska olen kalenterijemmari niin sieltähän ne löytyy ne tiedot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalentereista on mielenkiintoista katsella, mitä on minäkin vuonna tapahtunut ja minä päivänä, ja missä on käynyt.:-) Minulla on ne kalenterit muovipussissa tallella, mutta en muista mihin kaappiin olen pussin jemmannut.:-D

      Poista
  3. Kivaa, että tartuit haasteeseen! Minusta on aina mukava lueskella ihmisten erilaisista elämänvaiheista. Minullakin muuten vanhat kalenterit jossain tallella, ehkä taas tulevan muuton yhteydessä unohdun selailemaan niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset elämäntarinat ovat mielenkiintoisia.

      Mä toivon, että joskus muuttoa tehdessäni törmään kalenteripussiin. Todennäköisesti jään minäkin selailemaan vanhoja kalentereita.:-)

      Poista