sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Tyhjennystä

Tänään oli ohjelmassa talon ja varaston tyhjentämistä. Onneksi ei satanut niin säilyttiin kuivina, hikeä lukuunottamatta. :D Jalat jomottavat ja naama on saanut jonkin verran  runsaasti aurinkoa, mikä näkyy naamassani punoituksena - aurinkorasvaa olisi ollut hyvä levittää. ;) Semmoinen olo, että ensi yönä nukahdan välittömästi, kun pääni laskeutuu tyynylle :) - tyhjentäminen taisi käydä liikunnasta :)

Pahvia ja vielä enemmän pahvia, ihan suoranaista roinaa ja huonekaluja. :D

Minun tapauksessani lisäksi ilmassa lentävien pörriäisten väistelemistä. :D

Tunsin vastustamattomana vähintäänkin varhaislapsuudestani peräisin olevien pyörivien nojatuolien "kutsun" enkä kyennyt heittämään tuoleja pois. :D Niissä on mielestäni hyvä istua ja vanhempani ovat vaihdattaneet kankaan tuoleihin 1980-luvulla.  Muistan, että olin pienenä piirtänyt toisen näistä tuoleista jalkaan kuvan, mutta piirros on jossakin vaiheessa poistettu. :D

14 kommenttia:

  1. Kyllä tuommoinen tyhjentäminen vastaa hyvinkin ihan totista liikunta suoritusta - toivottavasti uni maistui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni maistui liikunnan jälkeen - ainoastaan Kollo hieman häiriköi unta yöllä, kun kuuli lintujen ääntä tuuletusikkunan raosta. ;)

      Poista
  2. Hyötyliikuntaa olet harrastanut! Se on parasta liikuntaa. Pitää mielenkin virkeänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sai miettiä, mitä haluaa säilyttää ja mistä esineistä voi luopua. :)

      Hyötyliikunta on tosi hyvää liikuntaa! :)

      Poista
  3. Vaikeaa varmasti valita, kun kaikkea ei voi säilyttää.Myydäkö kirppiksellä, viedä hyväntekeväisyyteen vai mitä voisi tehdä...

    Liikunnasta tuo käy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväntekeväisyyteenkin on sujahtanut tavaraa. :)

      Kädet ja jalat saivat kovasti liikuntaa. :D

      Poista
  4. Lapsena oli kaikki pyörivät huonekalut ihania vipperiä :) Nyt aikuisena menisi pää pyörälle, jos alkaisi rullailemaan ympäri ämpäriinsä :) Älä nyt sitten enää piirtele niihin tuoleihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän välttää piirtämästä tuoleihin. :D

      Lapsena tuo pyörimis- ja kiikkumisominaisuus oli tärkeämpi :D - nyt varttuneempana sitä tykkää paikallaan pysyvistä tuoleista. ;)

      Poista
  5. Kaikkea vanhaa ei todellakaan kannata heittää menemään.
    Nythän sulla on sitten tuolit uuteen asuntoon valmiina. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavat nojatuolit on!:-) Etsin jossakin vaiheessa niihin sopivan sohvan.

      Tietyt esineet ovat hyvin muistorikkaita.♥

      Poista
  6. Vanhojen esineiden tutkiskelu vie mennessään ja siivotakin pitäisi : ) Rankkaa puuhaa kaikkinensa. Kollon innostamana taidan tuoda piianpeilin kissoille. Mulla on sellainen mökillä pölyttymässä. Kollo selvästi ajattelee, että peili on häntä varten tehty : )
    Vanhempi sukupolvi muisti sota-ajan puutteen ja laittoi kaiken talteen. Ymmärrettävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollo on ahkera peilailija ja ihmettelee miksei peilin takaakaan löydy toista kissaa. ;) Kollo pyyhkii omaa tuoksuaan peiliin.

      Kissat varmasti pitävät peilistä. :)

      Vanhempi sukupolvi on ajatellut, että joku voi joskus tarvita - jos ei itse tarvitse niin joku muu. :)

      Poista
  7. Minä olen ihan toivoton varastojen siivoamisessa. Jok'ikinen esine on tutkittava ja muistoja ja tarinoita mietittävä. Ja se pois laittaminen kaiken sen jälkeen on monesti vaikeaa. Minä en malttaisi koskaan luopua mistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esineistä luopuminen on vaikeaa.:-) Moneen esineeseen liittyy niin paljon muistoja.♥

      Poista