maanantai 4. maaliskuuta 2013

Omituinen ihminen

Ennen kuin menen omituisuuksiini niin täytyy todeta, että tähän blogiin on tultu haulla Juustokakku uunissa. :D
Mun täytyy alkaa suosimaan äidiltä perinnöksi jääneitä leivonnaisreseptejä, kun hänen reseptinsä olivat hyvin testattuja ja leivonnaiset onnistuivat häneltä. Minun heikko kohtani on kyllä siinä etten ole koskaan satavarma, onko leivonnainen varmasti kypsä (vaikka olisin kokeillut puutikulla) vai pitääkö sen antaa vielä olla vähän aikaa uunissa, jolloin leivonnainen sitten paistuukin liian tummaksi. :)

Kuva eiliseltä - minun mielestäni lunta olisi satanut jo riittävästi tälle talvelle. ;)

Sitten omituisuushaasteeseen, jonka poimin Kikiltä http://kikishome-kiki.blogspot.fi/ . Haasteeseen kuuluu paljastaa viisi omaa omituisuuttaan.
En muista vielä tässä blogissa tehneeni tätä haastetta - kissan blogissa olen tainnut tehdä tämän
ainakin kissan osalta, mutta tässä tulee nyt omia omituisuuksiani. Minä olen aivan totaalinen haastefani niin tykkään vastata näihin muistamatta olenko jo vastannut. :)

1. Minä en pitkään aikaan pitänyt vessapaperia vessassa, kun telineeseen sitä ei voi jättää, kun kissa rullaa
vessapaperin lattialle. Kerran ystäväni huuteli vessasta, että missä mulla on vessassa vessapaperia. Ei missään  - vessapaperi oli eteisen kaapissa. :D Nykyään säilytän vessapaperia vessan muovikuorisen  loisteputkivalaisimen päällä, jonne kissa ei yllä. En myöskään laita kotona vessaa lukkoon sisäpuolelta (enkä aina ole muistanut tehdä sitä kylässäkään :)).

Talossa, joka minulla on kaupan, ei myöskään ole lukkoa vessan ovessa. Isä laittoi vasta myöhemmin puisen kahvan vessan oven sisäpuolelle, jotta oven saisi edes vedettyä perässään kiinni. :D

Mun luona ei vessassa saa olla yksin, kun kissa änkeää sinne suunnilleen jokaisen hädälläkävijän seuraksi - luulen, että kissa haluaa tarkistaa, ettei ihminen erehdy päästämään tuotoksiaan kissan hiekkalaatikkoon. :D Jos niin kävisi niin kissalta taitaisi päästä "iso poru".


2. Pysytään tavallaan kylppärissä. Aikoinaan, kun olin teini, mummo tuli joskus koulupäivieni aikana meille ja silitti vaatteeni silitysraudalla (myös alusvaatteeni). Vaatteet löytyivät sen jälkeen siististi viikattuina kaapista. Tyttärentyttäressä on polvi huonont... muuttunut :D, sillä minä poimin vaatteet hyvin usein suoraan kylpyhuoneen narulta päälleni.

3. Kotoa lähtemiseni kestää jonkin aikaa - ei johdu "naaman laittamisesta", kun en pahemmin laita. :)
Käyn (erääseen kertaan) tarkistamassa ettei vaan ole hellan levyjä jäänyt päälle, ettei jääkaapin ovi ole auki ja että kahvinkeittimen töpseli on poissa pistorasiasta.

4.Vaikka järjestäisin jonkun kaapin kotona niin hetken päästä kaappi näyttää taas siltä kuin kukaan ei olisi
ikinä järjestänyt sitä. :D "Heitän" käsistäni tavaroita kaappeihin miettimättä sitä, mihin kaappiin ja mille hyllylle tavara loogisesti kuuluisi (kunhan saan sillä hetkellä tavarat pois käsistäni) ja myöhemmin etsin kuumeisesti, mihin kaappiin ja mille hyllylle olen tavaran viskaissut. Sama koskee takuukuitteja, jotka ovat kroonisesti hukassa, kun en aina (heti) laita takuukuitteja tiettyyn paikkaan.:D

5. Olen kärsimätön tahrojen poistamisessa pinnoilta. Jos tahra ei heti häviä pinnalta sillä hetkellä käsissäni olevilla puhdistusvälineillä niin tahra saattaa jäädä paikoilleen toviksi jos toiseksikin. :)

Tämän haasteen saa napata mukaan kuka vaan ja tulla kommentteihin kertomaan osallistumisestaan. :)

14 kommenttia:

  1. Mahtavia paljastuksia :) Mää olen aivan samanlainen kotoa lähteissä; naaman laittamiseen ei kulu ollenkaan aikaa, mutta töpseleiden tarkistamiseen senkin edestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotoa lähteissä täytyy olla tosi varma ettei mikään vaan ole jäänyt päälle - naamaa ei ole niin nokonnuukaa laittaa. :)

      Jostakin luin vinkin, että jos ei sittenkään ole varma, vaikka on mielestään tarkistanut sähkölaitteet, niin voi ottaa sähkölaitteiden säätimistä kuvat kännykkään.:)

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle. Nää on ihania nää toisten omituisuudet. Ja osa niin tuttuja, kuten toi vessa-asia (ovi auki) ja tahrat. Mä just julistin pannaan kaikki valkoiset kaakelit ja kaapinovet. ei jessus mulla ei riitä sinni putsata niitä. Saatan kans aloittaa ja sitten vaan antaa olla. Ehtiihän ne, ensi viikolla. Ehkä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vierailulle! :) Seuraavaan asuntoon haluan tummempaa seinä- ja kaappipintaa kuin mitä nyt keittiössäni on - juuri tästä "kaikki tahrat näkyy" -syystä. Vaalea asuntoa valaisevana värinä on kyllä ihana.:)

      Poista
  3. Silloin kun sulla ei ollut vessassa paperia, niin muistitko sitä aina vessaan mennessäsi kuitenkin mukaan ottaa vai tuliko joskus ongelmia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aina muistanut - olen kyllä innokas biden kanssa lotraaja - että puhdasta tuli. :D

      Poista
  4. On se Kollokin hieman omituinen. Lähtee seuraksi mukaan vessaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emännän mielestä omituinen, mutta kissan mielestä normitoimintaa. :D

      Poista
  5. Mulla meee kyllä hetki naamankin laittamiseen, mutta ei kovin kauan. Ja osaan aloittaa niin ajoissa, ettei mua siltikään joudu odottamaan ;)

    Kahvinkeitintä en nollaa, kun en kerran sitä käytäkään. Hellanlevyjen säätövippulat taas on hellan vieressä pöydällä silloin kun hellaa ei käytetä. Helppo nollata, näkyy kauas onko säätimet paikoillaan vai ei, eikä tarvitse pelätä, että kissat onnistuisi saamaan levyn päälle keittiötä tutkiessaan. Vieraat on kyllä joskus katsoneet hieman pitkään ja sitten varovasti kysyneet mikä on juttu hellan kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä konsti, että nappulat on irrotettu niin kissat eivät pääse niitä ropaamaan. :D

      Poista
  6. Näitä on kyllä kiva lueskella!! :) Huomaa, että itsellä myös kaikenlaisia kummallisia tapoja. Vaan eipä niitä aina tule ajatelleeksi, että ne olis edes mitenkään kummallisia. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella ihmisellä taitaa olla tiettyjä omia tapoja, joihin on tottunut eikä niitä tosissaan huomaa itse edes ihmetellä. :)

      Poista
  7. Hih tämä oli hauska, minunkin blogiini eksytään välillä niin kummallisilla hauilla, että ihan ihmeetyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen nyt vasta löytänyt, missä kohtaa Bloggerissa haut näkyvät. :) Hauskoja hakuja on monella! :D

      Poista